do not give up on what you want most, for what you want at the moment

Väsymys.

Väsymys, jota ei saisi olla, koska olen nukkunut viime yönä yksitoista tuntia. Normaalisti vain viisi. Joskus ehkä kuusi.

Väsymys, jota ei todellakaan pitäisi olla, kun täytyisi jaksaa lukea.

Terveystietoa.

Kaikista inhokkiaineista inhokein. 

Kuka juo kahdeksan lasia vettä päivässä, huolehtii kaikista ravinteiden saannista, on sosiaalisessa kanssakäymisessä kavereiden kanssa, harrastaa, liikkuu joka päivä 1,5 tuntia hikiliikuntaa ja nukkuu 8-10 tuntia yössä?

En ainakaan minä.

Niin, täytyisi jaksaa hakea kirja laukusta ja muistaa että syöpää hoidetaan kolmella tavalla; kirurgisesti, sädehoidolla ja lääkityksellä.

Asiat valuu ohi minun harmaista aivoista.

Tekee mieli nukkua.

Nukkua ja hautautua mun pehmeään sänkyyn.

Kuitenkin, mun pitää ottaa itteäni niskasta kiinni.
Kävelen kylpyhuoneeseen ja teen virkistävän naamion.
Silmäpussit roikkuu poskissa asti.
Olen ruma.
Kohta avaan kirjan.
Ja juon kaloritonta mehua.
Olen reipas.
Olen reipas lukiolainen, joka saa hyviä numeroita.
Niin varmaan.
Kaikki on vaan turhaa.

J'n sisko, jota en ollut kuukauteen nähnyt, sanoi, ettei ole ikinä nähnyt minua noin väsyneen näköisenä.
Naurahdin.

Niin, koulustahan se vaan johtuu.

Ja siitä, kun saatan pyöriä kaksi tuntia sängyssä, kun murhedin syömiäni kaloreia ja alan itkemään. Ja siitä, kun nousen keskellä yötä tekemään vielä muutaman vatsalihasliikkeen.

Aivan, koulu teettää näin keväisin vähän enemmän työtä, hymyilen.

Elämä on ihanaa.


J sanoi eilen sängyssä, vaikka olin syönyt paljon karkkeja, että mahani on littanapienipikkuinen.
Sitten se silitteli sitä ja kuiskasi että haluaa olla mun kanssa aina.
Oikeasti mun maha oli hirveän turvonnut ja kaikkea. 
Hirveä valehtelija.

Vaikka olen teoriassa laihtunut vissiin 4-5 kiloa, niin se ei näy missään ja sekös suututtaa.
Ehkä mun vaaka vaan on rikki.