Eilisestä ei puhuta muuta kuin kaksi sanaa: pizza ja liikkumattomuus. Tarvinneeko muuta sanoa?
Mutta eilinen on ohitettu, en uskaltanut käydä tosin vaa'alla tänä aamuna. En ymmärrä miten saatoin ahmia sitä pizzaa, koska aamupaino oli 800 g vähemmän kuin edellisenä aamuna! Eli oikea suunta oli ja meni? Toivottavasti ei. Noh, uuteen nousuun.
Tämä päivä on ollut huomattavasti parempi niin syömisen, liikkumisen kuin mielenkin kannalta - vaikka koeviikko alkoikin. -.- Huomenna viimeinen pakollinen ruotsin koe, JEEE! Pieniä lipsahduksia syömisen kanssa kyllä sattui (esim. valtava määrä muroja, mulle on tullu joku ihme pakkomielle niihin nyt & vähän karkkia), mutta suunta on oikea ja tiedän aikaisemmasta, etten voi tehdä kaikkea hetkessä, vaan minun pitää totutella tähän.
Loppuis vaan nämä loskakelit niin pääsis kunnolla juoksemaan! Oli noloa tänään kun juoksin ja samaan aikaan nostin kaverini ohi ajavalle isälle kättä, niin meinasin vetää oikein kunnolla turvalleni. :D Ihan pakko jakaa teidän kanssa mun tämänhetkinen ykköslenkkibiisi, joka toimii mulle ainakin ihan täydellisesti!
Miten ois, eihän teillä ois kiinnostusta jonkinlaiseen Skinny bitches-haasteeseen vielä ennen kesää? ;)
Kuinka älyttömän ärsyttävää ja hirveää on, kun kävin tasan kaksi viikkoa sitten vaa'alla ja paino oli mitä hirvein, niin nyt, kun oon liikkunu ja alkanu kattelemaan syömistä taas vähän tarkemmin, niin se on noussut? Ottaa hieman hermoon!
Tästä päivästä alkaen kaikki syömiset ja liikkumiset ylös, saapahan nähdä mitä vittua niissä on vikana.
Ällöolo.
ps. vihoissani tekaisin tämän uuden ulkoasun, joten kysymys: parempaan vai huonompaan päin?
Mä katselen mun vaaleanpunaisia lenkkareita, jotka takoo maata nopeammin ja nopeammin.
On pimeää ja jäistä, vauhtini kovenee koko ajan.
Yhtäkkiä tie tippuu altani ja tipun nopeasti pimeyteen.
Yleensä herään tuosta säpsähtäen, mutta joskus uni jatkuu ja tunnen kuinka kylmä pudotessa tulee.
Tällainen uni on toistunut jo muutaman viikon, josta voi kai päätellä, että olen taas putoamassa tähän, minkä lupasin itselleni visusti unohtaa, heittää menemään ja haudata taakseni kauas.
Syitä blogihiljaisuuteeni on monenlaisia.
Osaltani halusin unohtaa tämän. Osaltani olin nolostunut, etten enää jaksanut. Toisaalta, minusta tuntui, ettei tarvinnutkaan yrittää. Olin hyvä jonkin aikaa.
Seuraavaksi tekosyyksi voisin esittää kiireet; osallistuin terveystiedon (haha, kuinka ironista) YO-kirjoituksiin ja viime aikoina suurin osa ajastani menikin siihen.
Oikeasti tekosyitä ei ole; todellisuudessa olen vain lihonut läskikasa, joka on yksinkertaisesti vain niin laiska, ettei jaksa edes yrittää.
Mä toivon, että tähän tulee nyt pysyvä muutos.
Havahduin viime viikolla. Olen lihonut aivan hurjan paljon. Kohtasin pelot viime maanantaina, kun kävin vaa'alla ja mittasit itseni joka puolelta. Luvut ovat oksettavia - inhoan itseäni, että olen päästänyt itseni tähän kuntoon. Voin jossain vaiheessa laittaa mittani tänne, kunhan saan ne ensin hieman pienemmiksi.
Tällä viikolla olen myös aloittanut Harrastan liikuntaa joka päivä-projektin ihan onnistuneesti, mutta tänään en päässyt lenkille pahan migreenikohtauksen vuoksi. En kuitenkaan näköjään osaa enää ollenkaan kontrolloida syömistäni. Tarkoitukseni ei olisikaan näännyttää itseäni, vaan haluaisin syödä terveellisesti ja mahdollisimman vähän kaikenlaisia herkkuja. Päivät ovat alkaneet ihan hyvin terveellisellä aamiaisella, mutta päivän mittaan alan napsimaan suklaata ja jotakin muuta paskaa.
Tämä täytyy saada loppumaan? Onko ainoa keino sitten vain se kaloreiden pakonomainen kyttäily? Ilmeisesti.
Aloitan kunnolla tämän projektin. Aloitan uudestaan kirjoittamisen. Aloitan kaiken uudestaan.
