stay strong, bitch

Mä en usko mun vaakaa.
En oikeasti usko.
Ei toi voi olla millään mahdollista.
Siitä on ollu patterit lopussa jo vaikka kuinka kauan.
Tänä aamuna sitä piti polkea hulluna ennen kuin se näytti numeron.
Numeron, jota mä en usko.
Numeron, joka ei voi millään olla totta.
53,7 kg.
-2,1 kg viikossa. Miten toi muka vois olla mahdollista tällaisilla syömisillä ja liikkumattomuudellla?
Ei mitenkään.
En voi mitenkään olla jo laiha. Jää murtu mun alta tänään kun kävelin kotiin. Läskeilyä, ei kai?

Enhän mä voi olla noin kevyt.
En oikeasti voi.
Mun pitää saada uudet patterit vaakaan.


Äiti totesi, että oon laihtunu. Naureskelin ja valitin stressiä.
Kysyi ihan suoraan, että oonko muistanu syödä ja onko syömishäröily noussut taas pintaan.
Kiistin. 
Eihän se ole.
Mä hallitsen tän.
Käski katsoa paitaa, joka näytti yllättävän löysältä mun päällä.
Täytynee alkaa pitää pussivaatteita, ettei "laihtuminen" näy.
Pitää yrittää säilyttää sen mielenrauha.

J sanoi tänään, että oon tosi kevyt.
Ihmehommaa.
Se taputteli mun mahaa, jota se kehui suloiseksi.
Ja sanoi että mun perse on pienentynyt ja kiinteytynyt.
Sanoi tykkäävänsä.
Arvasin, jäit kiinni J, oikeasti tykkäät laihoista.
Ja sellainen musta tulee.

kanna mut kesään J.

kanna mut laihuuteen.

Koeviikko loppuu huomenna, halleluja! Kaks viikkoa yhtäjaksosta lukemista on mulle pikkusen liikaa. Ja nyt tämä yletön syöminen loppuu. Ja alan liikkumaan. Mulla on tosi rento lukujärjestys, joka tietää aamulenkkejä ja crosstrainerista pölyjen pyyhkimistä.

Lupaan, oikeasti, heti ens viikosta.

Nyt viikonlopun aion rentoutua Jn kainalossa kattoen Lostia ja leffoja. (edellyttäen, että Lostin vitoskausi tulis pian postissa, murr!)

En kuitenkaan aio syödä herkkuja.

Piste.

Kuis skinnybitcheillä menee?

ÄLKÄÄ LUOVUTTAKO!